Olen kirjoittanut tämän niin monta kertaa ja heittänyt sen taas pois, koska jokainen versio kuulosti yritykseltä joka puhuu.
Anna minun siis sanoa se niin kuin sanoisin sen sinulle pöydän ääressä, kasvokkain.
Broken Hearts ei ole rakkaustarina. Se on tapa katsoa.
Minun ei tarvinnut perustaa korumerkkiä. Ei ollut kutsumusta, ei perheen verstasta, ei yötä jolloin kaikki kääntyi. Se tapahtui näin, ja minä lähdin mukaan, ja siitä tuli ainoa rehellinen tapa jolla pystyin kertomaan miltä minusta tuntuu.
Yhdestä asiasta en ole kuitenkaan koskaan ollut samaa mieltä. Meille opetetaan, että kauneus on kaikkea, mikä selvisi ehjänä: kasvot ilman jälkiä, ääni joka ei koskaan värissyt, pinta jolla ei ole mitään tunnustettavaa. En ole uskonut siihen yhtenäkään päivänä. Ihmiset, joita pidän kauniina, eivät ole niitä ilman haavoja. He ovat niitä, joista sen näkee, ja jotka jäivät.
Jos Broken Hearts olisi ihminen, se olisi joku, joka on käynyt läpi jotain ja kieltäytyy esittämästä sitä. Tyylikäs, ei miellyttämishaluinen. Hiljainen, ei pehmeä. Omistautunut kahdelle tai kolmelle asialle ja välinpitämätön kaiken muun suhteen. Joku, joka haluaisi mieluummin että harva ymmärtää kuin että moni pitää hänestä. Täynnä ristiriitoja, niin kuin jokainen tuntemisen arvoinen ihminen on: hellä ja kova, surullinen ja turhamainen, rakastunut raunioihin ja päättänyt olla itse tulematta sellaiseksi.
Olen epävarma, niin kuin useimmat, jotka tekevät asioita käsillään. En ole voittanut sitä, enkä aio teeskennellä voittaneeni. Se, mikä on ajan myötä muuttunut, on pienempää ja hyödyllisempää: lakkasin kysymästä huoneelta mitä sen pitäisi ajatella. Näkemys on selkeä, jopa niinä päivinä kun minä en ole.
Jokainen koru kantaa murtumaa. En piilota sitä enkä pyydä siltä anteeksi. Se ei ole vika, jota siedetään, se on itse aihe. Se on myös ainoa osa, jota ei voi toistaa, mikä tekee siitä ainoan osan, joka on todella sinun. Täydellisyys on vaihdettavissa. Täydelliset asiat eivät kuulu kenellekään.
Ja koska nämä korut ovat tapa, jolla tunnen, niillä on lupa muuttua. Yksi niistä voi lakata sanomasta minulle mitään, ja teen silloin toisen tilalle. Se ei ole epäjohdonmukaisuutta. Se on lähtökohta: tämä on elämää, jota kannetaan, ei luetteloa, jota hallinnoidaan.
Sinun kohdallasi se toimii toisin päin. Korua ei valita kaudeksi: se valitaan kerran ja sen jälkeen sitä kannetaan, vuosia, kunnes hopea tummuu siitä kohdasta, jota kätesi koskettaa, ja naarmut lakkaavat olemasta minun ja alkavat olla sinun. Se syntyy yhden murtuman kanssa, ja lopun annat sinä. En koskaan tule sanomaan sinulle, että se on mennyt pois muodista. Tällaista korua ei vaihdeta uuteen: sitä kannetaan, se kuluu, se jätetään jollekulle.
Mikään täällä ei ole olemassa ennen kuin pyydät sitä. Tämän sivun takana ei ole varastoa, ei hyllyä jolla korusi jo odottaisi.
Kun pyydät, koru alkaa syntyä. Tekniikkaa kutsutaan vahavalumenetelmäksi, ja nimi kertoo kaiken: jotta korusi voisi olla olemassa, jonkin täytyy kadota. Vaha palaa pois, muotti särjetään metallin vapauttamiseksi. Näin se syntyy, ja se kulkee useampien käsien kautta kuin osaisit kuvitella. Siksi odotat. Odotus ei ole viivästys. Se on todiste siitä, ettei kukaan ole saanut sitä ennen sinua.
Loput teknisestä osuudesta säästän sinulta. Kuinka kauan se kestää, kuka saa tilata mitä, mitä tapahtuu kun koru vedetään pois: se on kirjoitettu muualle tälle sivustolle, ja kirjoitettu rehellisesti. Tämä sivu on sitä yhtä asiaa varten, jonka todella haluan sinun tietävän.
Et osta korua. Kerrot minulle, että olemme samaa mieltä jostain. Että se, mikä särkyi ja kieltäytyi katoamasta, on enemmän arvoista kuin se, mihin ei koskaan koskettu, koska se on ollut jossain ja tullut takaisin.
Jos tämä tavoittaa sinut, se tehtiin sinua varten. Jos ei, toivon mieluummin näin: pidä rahasi, ja koru jatkaa olemattomana olemistaan.